Olen Katriina Huumonen ja asustelen Riistavedellä Pohjois-Savossa, jossa kasvatan parsonrussellinterriereitä pienessä kotikennelissä.

Kennelin tarina sai alkunsa vuonna 2012, kun meille muutti pieni parsonpentu Fanni (Meu Amor's Nifty Gal Nelly). Olin jo pitkään etsiskellyt rotua, jossa yhdistyisi hyvä terveys, monipuoliset käyttöominaisuudet, sekä vahva luonne kuitenkin käytännöllisen pienessä koossa. Pitkä taustatyö ei mennyt hukkaan ja rotu on osoittanut olevansa juuri sitä mitä etsin.
Fanni sai ensimmäiset pentunsa kasvattajansa Anne Salmisen kennelnimelle vuonna 2015. Samana vuonna suoritin kasvattajakurssin ja oman kennelnimen sain vuonna 2016. Kasvatustyöni tärkeimpänä tavoitteena on terveiden ja rodunomaisten parsonrusselinterriereiden kasvattaminen ja rodun geneettisen monimuotoisuuden säilyttäminen. Arvostan rodun alkuperäisten käyttöominaisuuksien säilyttämistä, vaikka en itse metsästäjä olekaan. Parson on kuitenkin monipuolisuudessaan omaa luokkaansa ja soveltuu useisiin käyttötarkoituksiin. Parsonin luonteessa pidän tärkeänä avoimuutta ja riittävää itsevarmuutta, toimintavalmiutta, monipuolisia käyttöominaisuuksia, sekä kykyä rauhoittua kun toimintarvetta ei ilmene.

Olen Suomen kennelliiton sekä Parsonrusselinterrierit Ry:n jäsen.